Hyvän arkikengän ominaisuudet

Talvi ja pakkanen tekevät tuloaan. On aika kaivaa talvikengät varastosta esille tai lähteä kenkäkaupoille. Kengillä on suuri merkitys jalkojen hyvinvoinnille. Vääränlaiset kengät voivat aiheuttaa esimerkiksi kovettumia, hiertymiä ja erilaisia kipuja. Minkälaiset arkikengät olisivat sitten hyvät? Tässä muutama vinkki, mihin kannattaa kiinnittää kengissä huomiota.

Kenkäostoksille kannattaa mennä vasta iltapäivällä, koska jalkaterään tulee päivän aikana pituutta lisää noin 3 mm sekä leveyttä noin 1 cm. Pisimmän varpaan eteen pitäisi jäädä tyhjää tilaa vähintään 1 cm. Diabeetikoilla ja lapsilla käyntivaraa saa olla 1,5-2 cm. Voit arvioida pituuden sopivuutta ottamalla kengästä pohjallisen pois ja laittamalla jalan pohjallisen päälle. Seiso pohjallisen päällä niin, ettei kantapään tule pohjallisen yli. Jääkö pisimmän varpaan eteen tilaa vähintään 1 cm? Huomio, että jalkaterät voivat olla eripituiset ja kengät valitaan aina isomman jalan mukaan. Jos kengästä ei saa pohjallista irti, voit piirtää jalan ääriviivat paperille. Seiso paperin päällä jalat tasaisesti kuormitettuna ja pyydä ystävääsi piirtämään ääriviivat. Kantapään ja sisäkaaren kohdalla kynä käännetään hieman viistoon sisäänpäin. Muuten kynä pidetään kohtisuorasti paperiin nähden. Lisää piirrokseen vähintään 1 cm käyntivara ennen leikkaamista. Aseta piirros kengän sisään ja tunnustele sormilla mahtuuko paperi kenkään vai meneekö se ryppyyn kärjestä. Suosi kenkiä, joista pohjalliset saa otettua pois, jotta pystyt ne tarvittaessa vaihtamaan.

Pohjan tulisi olla suora sekä pakiästä riittävän leveä, taipuisa ja kiertolöysä. Ota kengän pohjasta ja kärjestä kiinni. Kierrä vastakkaisiin suuntiin ja taivuta myös kärkeä ylöspäin. Jos kengän taivuttaminen tuntuu raskaalle tai ei onnistu ollenkaan, on kenkä liian jäykkä eikä se silloin anna jalkaterän liikkua luonnollisesti. Laita kenkä jalkaasi ja kokeile liikutella varpaita. Liian kapeassa kengässä varpaiden liikuttelu on hankalaa. Tasainen pohja kuormittaa jalkaterää tasaisesti, joten vältä korkeita korkoja tai voimakasta kärkikäyntiä (kengän kärki taipuu ylöspäin).

Etenkin urheilukengissä mainostetaan pronaatiotukia ja iskunvaimentimia. Jos jalkaterässä ei ole toiminnallisia tai rakenteellisia ongelmia, ei ylimääräisiä tukia ja iskunvaimentimia tarvitse. Nämä voivat jopa haitata jalan luonnollista liikettä ja pahentaa jalan asentovirheitä.

Nahka, kangas, mikrokuitu ja core-tex (muut vastaavat kalvomateriaalit) ovat hyviä pintamateriaalia. Ne siirtävät kosteutta ja hengittävät. Nauha- tai tarrakiinnitys mahdollistaa, että voit säätä kenkää jalallesi sopivaksi. Jos kenkä tuntuu jo kaupassa huonolle, ei se käytössä tule siitä paranemaan. Rakkojen välttämiseksi totuta jalat vähitellen  uusiin kenkiin.